Avoimet maatilat – Taste of Häme 9.7.2022 retki-info Kanta-Häme

Koko Hämeen lähiruokatapahtuma on ihan nurkan takana, eli lauantaina 9.7. avautuvat kohteiden ovet!

Olette TERVETULLEITA vierailemaan kohteissamme!

Päivän aikana ehtii hyvin useampaan kohteeseen, joten alla luvassa paikkakunnittain ”menoinfoja”.

Valitsemalla paikkakuntien alta kaksi tai kolme kohdetta, pakkaamalla mukaan reilusti reipasta reissumieltä, saappaat ja sateenvarjon tai aurinkorasvaa, on hyvin todennäköistä, että saa viettää hauskan päivän maalla maistellen, haistellen ja kuulostellen maalaiselämää. 

Päivän aikana kylmälaukkuun tai ostoskoriin voi kerätä melkoisen saaliin paikallisia makuja ja puhelimen muistin voi täyttää kuvilla maatilan eläimistä, herkullisista ruoka-annoksista ja maatilan koneista. Valuutaksi kannattaa varata käteistäkin rahaa, vaikka pankkikortti monessa paikassa kelpaakin.

Koska valtaosa kohteista aukeaa ja sulkeutuu samaan aikaan, kannattaa mukaan pakata myös hiukan hämäläistä hitautta, mikäli sattuu kohteeseen samaan aikaan muiden kanssa.
Lähdethän vain terveenä matkalle.

Lisää tapahtumasta ja kaikista kohteista seka kohdekartan löydät täältä.

Huom! Tarkistathan tilakohtaiset tiedot vielä ennen lähtöä. Muutoksia saattaa valitettavasti vielä viime hetkilläkin tulla.

Jaa kokemuksiasi sosiaaliseen mediaan #tasteofhäme tai avoimetmaatilathämeessä.

 

Avoimet maatilat – Taste of Häme -kohteet Kanta- Hämeessä:

Jokioinen

Elonkierto on Jokioisilla sijaitseva kaikille avoin ja maksuton kotieläinpiha ja esittelypuisto, joka kertoo luonnonvarojen tutkimuksesta. Elonkierrossa voi oppia, miten ihminen ja luonto toimivat yhdessä ja miten tutkimus siirtyy käytäntöön. Jokioisten kartanoiden perustama puistoalue tarjoaa koko perheelle rauhallisen matkakohteen keskellä Hämeen ikivanhaa maatalousmaisemaa. Kesäisin puistossa laiduntaa lehmiä, hevosia, lampaita, vuohia ja kanoja. Opastetut kierrokset 9.7. klo 12 ja 14.

Urjala

Hongola Gård on luomukarjatila Pirkanmaan Urjalassa, jossa kasvatetaan Black Angus -karjaa eettisin ja ympäristöystävällisin menetelmin. Kartanon metsälaitumilla on kasvatettu karjaa 300 vuotta. Samoilla laitumilla Black Angus -naudat liikkuvat vapaina keväästä syksyyn. Tilan Black Angus -naudat syövät pelkästään luonnonmukaisesti kasvanutta niittyruohoa. Se tarkoittaa, että liha on korkealaatuista niittylihaa, englanniksi ”grass fed beef”.  Avoimet maatilat –päivänä pääset näkemään ylväitä Black Angus nautoja laiduntamassa urjalalaisessa kulttuurimaisemassa, tekemään maukkaita lihaostoksia sekä nauttimaan herkullisia oman karjan lihasta valmistettuja grilliannoksia

Humppila

Jokivarren tilalla Humppilassa harjoitetaan sianlihantuotantoa ja viljanviljelyä. Tilasta ovat vastanneet vuodesta 2018 isäntä Hannu ja emäntä Sini. Pelloilla tuotetaan pääsääntöisesti ohraa, vehnää ja kauraa sekä härkäpapua ja hernettä sikojen rehuksi ja myyntiin. Tilalla on aloitettu tämän vuoden maaliskuussa suoramyyntitoimintaa ja myynnissä on lihaa tilan omista possuista. Tapahtumapäivänä esillä on muutamia koneita ja näkymiä arvostavat pääsevät kiipeämään kuivurin vintille tähyilemään ikkunasta.

Forssa

Forssassa sijaitsee maatalousyhtymä ja luomuemolehmätila Länninki.
Tilalla elelee Hereford-karjaa. Pellot tuottavat nurmirehua omalle karjalle. Laidunta sekä korjuunurmea. Avoimet maatilat –päivän tervetuloa tutustumaan tilan toimintaan. Nähtävillä tilan eläimiä sekä koneita. Pihalla mukavaa puuhaa lapsille.

Forssan vanhan maalaismaiseman keskellä sijaitseva Museotila Hevossilta on kokonaisuus, joka muodostuu kahdesta eri aikakautta edustavasta pihapiiristä museorakennuksineen, talliravintolasta, savusaunoista, laajasta piha-alueesta ja lomamökkialueista. Hevossillassa voi aistia menneen aikakauden hajut, maut, värit – alkuperäisen Vorssan tunnelmaa. Tervan tuoksu ja savusaunan lempeä savu johdattaa vieraat riukuaidan viertä peremmälle menneeseen, kuin tulisi vanhaan Vorssaan, sen kumaraisiin könsiin, pieniin pirtteihin, hellahuoneisiin ja pytinkeihin.

Forssalainen Panimo OlutMylly on Mikon ja Annen perheyritys, eräänlainen elämäntapayritys. Oluenpanijana Mikko Silmälä. Aiemmin monenlaista asiakaspalvelutyötä tehnyt pariskunta ihastui olueen ja sen valmistusprosessiin niin, että ala vei lopulta heidät mennessään. Mikko aloitti oluenvalmistamisen 2015 entisessä yrityksen toimipaikassa. Avoimet maatilat tapahtumapäivänä pääset tutustumaan panimoon Mikko Silmälän kanssa. Hän kertoo oluenvalmistuksesta, panimon toiminnasta ja Mylläri-oluista.

Tammela

Mustialan Kievari ja Makasiini sijaitsevat kauniissa ja historiallisessa maalaismiljöössä Tammelan kirkonkylän kupeessa. Mustialan arvokkaat ja puistomaiset puitteet ovat vakiintuneet useiden vuosittaisten tapahtumien, juhlien ja kokoontumisten pitopaikaksi. Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen kohde! Avoimet maatilat tapahtumapäivänä Mustialan Panimon valikoimasta löydät omat Kuninkaankartanon panimon hanaoluet, sekä muiden panimoiden tuottamat makulonkerot, siiderit, viinit ja tietysti myös alkoholittomat vaihtoehdot paikan päällä nautittavaksi (ei ulosmyyntiä). .

Similän Ratsutila on ratsastuskoulu Pyhäjärven rannalla Tammelassa.
Alussa oli Similän maatila, jossa suomenhevoset olivat osana maatilan töitä. 1950 rakennettu, kodikas ja lämminhenkinen tallirakennus on vuosien saatossa muokkautunut ajan tarpeisiin sopivaksi. Tilalla asuu 25 hevosta ja ponia. Hevosten hyvinvointi on toiminnassa ensisijaisen tärkeää. Tallin yhteishenki on sellainen, että hevoset ja ihmiset viihtyvät! Avoimet maatilat -päivässä pääset tutustumaan ohjatusti tallin arkeen ja näkemään, miten hevosia hoidetaan. Lisäksi ohjelmassa ratsastuskokeiluja sekä vaunuajelua.

Hausjärvi

Jaakkolan tilan pihapiirissä Hausjärvellä voi aistia sen kulttuurillisen perinnerikkauden. Siksi on jokseenkin erikoista, että juuri täältä on lähtenyt liikkeelle tunnettu käsite Takahikiä. Jaakkolan tilalla pääsette tutustumaan Taidegalleriaan ja museoon, kahvitarjoilu.

Pursilan tila on tavanomaisessa tuotannossa oleva hausjärveläinen tila, joka pyrkii uudistavaan maatalouteen. Uudistava maatalous tarkoittaa maaperän, ekosysteemin ja elonkirjon vaalimista sekä sen elvyttämistä. Tilalla on myös n. 20 kpl nautoja ja muutama lammas maisemahoitotehtävissä sekä niitä paimentava bordercollie. Avoimet maatilat päivänä pääset näkemään tilalla maisematyötä tekeviä laiduntavia nautoja, tilan viljelytöissä käytettäviä työkoneita sekä rapsuttamaan hurmaavaa paimenkoiraa.

Mommilan Kyläpuoti on  Hausjärven Hietoisten kylän entisen kyläkaupan tiloissa toimiva kesäkahvila – keidas keskellä hämäläistä maalaismaisemaa Hausjärvellä. Kyläpuodissa myydään mm. tuoreita leivonnaisia, 3kaverin™ jäätelöä, Pauligin kahvia, nostalgisia irtokarkkeja ja Laitilan Wirvoitusjuomia. Täällä on panostettu myös lähituottajien tuotteisiin, aina paikkakunnan lihatuotteista käsitöihin. Puodin vanhan tavaran myymälästä löydät kaikkea vanhaa lapsuuden leluista, peltipurkkeihin, lehtiin, työkaluihin, astioihin ja retroon sen kaikissa kirkkaissa väreissä. Kaikki myytävä tavara on aidosti vanhaa, täältä et löydä uus-vintagea.

Lepolan Talon  sijaitsee Hausjärven kirkonkylällä kauniissa Kanta-Hämeen kulttuurimaisemassa, josta ei maalaisromantiikka puutu. Talolle on vain kivenheiton matka 54-tieltä, joten sinne on helppo tulla. Hausjärven löydät Riihimäen seudulta, läheltä pääkaupunkiseutua. Hyvinkää, Lahti ja Hämeenlinnakin ovat pienen matkan päässä. Lepolan Talo tarjoaa perinteisiä suomalaisia ja hämäläisiä makuja ottaen huomioon eritysruokavaliot. Talon keittiössä valmistetaan itse gluteenittomia tuotteita mm. leivät ja makeat leivonnaiset. Lepolan Talon erityispiirteitä ovat lähiruoka, puhtaat raaka-aineet ja maut.

Loppi

Kampin Tila sijaitsee Kanta-Hämeessa Lopella, Kormun kylässä kauniissa maalaismiljöössä. Tilan päärakennus on seissyt paikoillaan jo vuodesta 1851 saakka ja on ollut nykyisillä yrittäjillä omistuksessa vuodesta 2004 heinänviljely- ja hevostilana. Nykyisin niityillä vaeltelee myös alpakoita ja tilalla tuotetaan niiden villoista lankaa. Alpakoiden naapureina asustelee lampaita ja vuohia, poneja, kanoja, kalkkunoita, ankkoja sekä marsuja ja kolme kissaa. Avoimet maatilat päivänä pienestä Lankapuodistamme löydät kotimaisten lankojen lisäksi suloisen pehmeitä alpakkalankoja, hienoja erikoislankoja, alpakkasukkia, hunajaa ja paljon muuta. Ja pihassa pääset tapaamaan alpakoiden lisäksi vuohet, lampaat, ponit ja muun muassa komean Kalervo Kalkkunan rouvineen.

Kahvila Perunakuoppa on Räyskälän kyläyhdistyksen pitämä kesäkahvila Lopella.  Myynnissä käsitöitä, monipuolinen valikoima itse tehtyjä leivonnaisia, tilan tuotteita mm. varhaisperunaa sekä perunaa jalostettuna kypsänä maustettuna grillivalmiina. Uutuutena 26.6 alkaen sunnuntaisin lähiruokabrunssi klo 11-15 sekä suppeampi valikoima leivonnaisia kahvittelijoille. Kahvila Perunakuoppa on oikeasti toimivan perunakuopan päällisrakennuksessa, koska tilalla viljellään varhaisperunaa. Eikä peruna esiinny vain nimessä, vaan myynnissä on tietysti tilan varhaisperunaa ja hernettä ja kahvilan leivonnaisissa on myös käytetty perunaa.

Lopen Läyliäisissä sijaitsevan Mikkolan tilan tuotteita on myyty suoraan kuluttajille jo yli kolmekymmentä vuotta. Pitkän menestyksen salaisuus piilee laadukkaissa tuotteissa, hyvässä palvelussa ja ajan hermolla pysymisessä. Varhaisperunasta alkanut suoramyynti on vuosien saatossa kehittynyt tienvarsikojusta monipuoliseksi lähiruokapuodiksi leipomoineen ja kahvioineen. Omalla tilalla kasvatetut ja jalostetut tuotteet muodostavat toiminnan selkärangan. Lähiruoka-ajatus toteutuu niin leivonnassa kuin ruuanlaitossakin.

Syrjälän Marjatila sijaitsee Lopen Topenon ytimessä. Tilalla on viihtyisä Riihikahvila, jossa myös anniskeluoikeus, pienimuotoinen kotieläinpiha sekä tilan tuotteita myynnissä. Tilalla tuotetaan mansikkaa, perunaa, sipulia ja hernettä. Kahvilan yhteydessä olevasta tilamyymälästä voi ostaa tilan tuottamia marjoja ja vihanneksia sekä villasukkia ja mansikkapipoja. Avoimet maatilat päivänä kohteessa on nyt toista kertaa järjestettävä Syrjälän Marjatilan konepäivä. Esillä on sekä uudempaa että vanhempaa maatalouskalustoa sekä muita ajoneuvoja.

Valkosipulitila Solstrand on pientila Lopella, jossa tuotetaan valkosipulin lisäksi chiliä ja muita vihanneksia ja juureksia. Tilalla on myös pieni kotitarvekanala sekä ikkunaentisöintiverstas. Tutustua voi myös aurinkokeräimiin, maalämpöön ja kompostoivaan Mullis-sisähuussijärjestelmään. Avoimet maatilat päivänä Pop up -ravintolassa voi syödä ja kahvitella. Myynnissä tilan tuotteita sekä Marika Tudeerin kirjoittamia kirjoja ’Makasiini – maallemuuttajan tarinoita’ sekä ’Lähteen rannalla elämä’. Kello 14.00 elävää musiikkia: kolmimiehinen yhtye Warren Woima esiintyy.

Hauho

Aikkolan Mattila on kauniin Ilmoilanselän rannalla Hauholla sijaitseva luomuemolehmätila. Tilalle ajaa Hauholta vartissa, Hämeenlinnasta alle puolessa tunnissa ja Tampereelta reilussa kolmessa vartissa! Vuodesta 2017 lähtien tilaa on emännöinyt viidennessä sukupolvessa Mari, joka haluaa ylläpitää vuodesta 1868 toimineen maatilan historiaa, mutta myös kehittää sitä uusimman tiedon avulla edelleen. Tilallisille luonto ja eläinten hyvinvointi on ensiarvoisen tärkeää. Avoimet maatilat- päivänä pääsette katsomaan laiduntavia lehmiä sekä lampaita, vuohipukkeja ja kanoja.  Jäätelö-/mehutarjoilu.

Hämeenlinnan Hauholla, Pekkolan tilalla viljellään peltokasveja ja kasvatetaan ja lypsetään lampaita sukutilalla, jonka juuret ulottuvat 1700-luvun alkupuoliskolle. Toimintaa ohjaa ajatus kestävästä ruuantuotannosta yli sukupolvien. Pekkolan tila on toinen Suomen lypsylammastiloista ja tilan lampaiden maidosta valmistetaan herkullista lampaanmaitojäätelöä eli Bäätelöä. Tapahtuman aikana mahdollisuus päästä tutustumaan lampaanmaidontuotantoon opastetuilla kierroksilla.

Tuulos

SetäläEerola on tuuloslainen lihanaudantuotantoon erikoistunut maatila. Välitysvasikoihin perustuvaa naudanlihan kasvatusta. Peltoviljelyä hoidetaan uudistavan viljelyn menetelmin. Tilalla on tuotettu ”ilmasto kossun” eli Koskenkorva Vodka Climate Action ohra jo kahtena vuonna. Tilalla voi tutustua lihanaudan tuotantoon eli vasikoihin ja lihanautoihin. Tilalla on myös kolme ponia ja kani. Lapsille kepparirata ja polkutraktoreita. Ilmastoystävällisen viljelyn koneita.

Lammi

Kuusamon Mansikkatila sijaitsee Lammilla, ja sillä on pitkät perinteet mansikanviljelyyn. Ensimmäiset mansikan taimet on tilalle istutettu jo vuonna 1980. Tila on emännän kotitila, jota nykyinen isäntäpari Johanna ja Kai Mettälä ovat viljelleet vuodesta 2000. Tilan pelloilla kasvaa mansikkaa, vadelmaa, tarhahernettä  ja viljaa. Mansikanviljely on ehdottomasti tilan päätuotantosuunta. Tilalla jalostetaan itse myös paljon erilaisia mehuja, hilloja, hyytelöitä, marjajauheita ja glögejä, joita on tuotannossa yhteensä lähes 40 eri tuotetta. Mehut ja hillot valmistetaan edelleen käsityönä isoäidin reseptien mukaan – ja ilman lisäaineita!

Tämä tila on ylpeästi hieman erilainen pieni maatila, Hämeen sydämessä Hämeenlinnan Lammilla. Metsälän Tilalla kasvatetaan ajatuksella ja arvostuksella luonnonlaidun lihaa; lähiniityillä ja metsälaitumilla kasvanutta kotimaista suomenlammasta. Luonnonlaitumien hoito kuuluu olennaisena osana lampaiden sekä hevosten tehtäviin ja tilan väki haluaakin palauttaa tilan vanhat osittain metsittyneet hakamaat takasin loistoonsa. Kotiseutumme kulttuurimaisema on nykyään yksi Suomen valtakunnallisesti tunnustetuista arvokkaista maisema-alueista. Lampaiden lisäksi tilalla käyskentelee hevonen ja poni, kanoja ja kalkkunoita koiria ja kissoja, kaneja sekä mehiläisiä.  Metsälässä pääset päivän aikana rapsuttelemaan eläimiä, näkemään monenlaisia eläinvauvoja ja Vili poni tottuneesti ratsastuttaa pienimpiä eläintenystäviä.

Mielen Muutostila® Villa Mantere on ainutlaatuinen kokonaisuus, jollaista näillä Lammin seuduilla ei montaa ole. Kauniissa Lieson kylässä sijaitseva Mielen Muutostila tarjoaa puitteet muutoksen siementen kylvämisessä ja luonnonmukaisena kehon ja mielen lataamona. Maatilan eläinten kanssa puuhastelu, päivittäiset askareet kasvimaalla, oman ruoan kasvattaminen ja valmistus, metsän ja luonnon vesien tarjoama virkistävä kylpy, omavaraisuuden eri aspektit sekä kehon ja mielen huolto tuovat maadoittavaa vastapainoa hektisen arjen keskelle. Avoimet maatilat päivänä tule kokemaan eläinelämyksiä hevosten, vuohien, pupujen, kanojen ym kanssa, maistamaan maatilan iloja ja oppimaan viilinteko-työpajassa perinteisen viilin valmistuksen salat.

Hattula

Suontaan kartano on hämäläinen luomuemolehmätila Hattulassa. Toimintamme kulmakivet ovat eläinten hyvinvointi sekä maan kestävä ja luonnonmukainen viljely. Haluamme tuottaa puhdasta ja turvallista ruokaa ja siten tukea suomalaisen ruuan omavaraisuutta. Avoimet maatilat-tapahtuman ohjelmassa muun muassa pop-up kahvila, lihan suoramyyntiä, maatilan ja sen koneiden ja toiminnan esittelyä. Mukana myös tänä vuonna Kanta-Hämeen menneisyyden etsijät kertomassa paikkakunnan historiallisista löydöksistä ja toiminnastaan.

Metsälammen Laamat tilalla Hattulassa pääset tutustumaan Suomessa harvinaisiin villalaamoihin. Esillä on myös hieman maatalouskoneita ja harrasteajoneuvoja. Tule kuulemaan laamoista ja ihastelemaan kuutta somaa villalaamaneitoa ja kahta reipasta urosta Metsälammelle! Myynnissä on tietenkin myös laama-aiheisia tuotteita.

Idyllisessä Hämeen sydämessä Hattulassa toimivan Katinalan Lihakaupan historia ulottuu 80-luvulle. Helmikuusta 2017 lihakauppaa on luotsannut paljasjalkainen hattulalainen Tuomas Mikkola. Kun Tuomas kuuli veljeltään Katinalan lihakaupan olevan myynnissä, hän tiesi, että tämä olisi hänen tilaisuutensa yhdistää keittiöalan osaaminen ja intohimo laadukkaisiin raaka-aineisiin. Lihakauppiaana Tuomaksen kaupallinen kokemus kohtaa kiinnostuksen ruokaa, erinomaista asiakaspalvelua, hyviä raaka-aineita ja yrittäjyyttä kohtaan. Jokunen aika sitten Tommi päätti laajentaa toimintaa ja osti samassa kiinteistössä toimivan leipomon.

Lepaan viinija puutarhatilalla Hattulassa on pitkät perinteet viinin valmistuksessa. Kirkkoviine­jä valmistettiin jo 1900-luvun alussa ja kun puutarhaoppilaitos aloitti toimintansa vuonna 1912, kuului marja- ja hedelmäviinien valmistus tärkeänä osana Säilykeoppi-nimiseen oppiaineeseen. Nykyisin Lepaa on maan johtava hedelmäviinialan koulutus- ja kehitysyksikkö, jossa on vuodesta 1995 lähtien tuotettu ti­laviinejä, siidereitä, liköörejä ja tisleitä. Vuosituotanto on noin 17 000 litraa. Myymälän yhteydessä toimii myös kahvila ja tilaviinibaari.

Hämeenlinna

Tiirinkosken Tehtaalla maatila Hämeenlinnassa, Hämeen Härkätien varrella on lämmin tunnelma ja upea miljöö. Lifestyle-tyylinen kauppa sekä tilan omista härkäpapujauhoista tehtyjä vohveleita tarjoava kahvila toimivat vuonna 1910 rakennetussa navettarakennuksessa. Tiirinkoskella on pitkä historia maatilan pidossa ja nykyisin tilalla kasvatetaan saaristolampaita, gotlanninlampaita sekä ylämaankarjaa. Tilalla myös viljellään viljan lisäksi härkäpapua.

Aulangon Ratsastuskoulu on Hämeenlinnan Aulangonniemellä sijaitseva  n. 46 hevosen ratsastuskoulu- ja yksityistalli. Talli sijaitsee entisen Karlbergin kartanon mailla ja sitä reunustaa Aulangon alueen kehittäjän, eversti Hugo Standertskjöldin (1844-1931) perustama kaunis puistomiljöö sekä historiallinen kylpylähotelli ja golfkenttä. Aulangonniemen aluetta ympäröi Vanajavesi. Iso ratsastuskenttämme sijaitseekin upeiden maisemien keskellä aivan Vanajaveden rannassa. Avoimet maatilat- päivänä tallilla voit tavata hevosia, poneja, lampaita, kaneja, kissoja ja koiria. Lapsille ohjelmassa myös talutusratsastusta.

Hämeenlinnassa Vuorentaan aukealla sijaitsee vuonna 2019 toimintansa aloittanut Hirvilammen luomu. Tilaa pyörittävät Susanna Valtonen ja Otto Paakkala.  Nyt tilalla laiduntaa reilut 40 emolehmää vasikoineen, hiehot ja siitossonnit Reino ja Pyry. Tilan emolehmät ovat rodultaan simmentaleja ja aberdeen anguksia. Avoimet maatilat –tapahtumapäivänä mahdollisuus tutustua tilan emolehmiin ja vasikoihin, tervehtiä tilan kesälampaita ja sekä ruokkia kesäkanoja. Sekä ostaa tilan omia luomunaudanlihatuotteita. Päivän aikana tilalla palvelee myös pieni kahvila.

Kankaisten Tila Hämeenlinnassa on ihana keidas marjojen itsepoimijoille, perheille, ryhmille ja ohikulkeville herkkusuille. Tilan lähiruokapuodista saat mansikoita, vadelmia, herneitä ja pientuottajien elintarvikkeita. Kankaisten Tilan puodin yhteydessä toimivasta idyllisestä kesäkahvilasta löydät erikoiskahvit ja leivonnaiset myös kotiin vietäväksi. Käsityöaitassa on käsityöläisen tuotteita ja esillä on Rauni Koiviston ja Magda Halalan naivistista taidetta. Kotieläinpihalla voi ihastella eläimiä, leikkialueella ja pomppulinnassa viihtyvät perheen pienimmätkin.

Häme Highland Honey – herkut löydät Alhaisten luontotilalta Hämeenlinnasta! Noin vuodesta 1855 Alhaisten tilalla Hämeen Järviylängöllä, Kalvolan metsäkulmalla on kasvatettu metsää, viljelty peltoja ja nautittu luonnon antimista. Uusi sukupolvi tuo aina uudet kujeet. Luonnon- ja riistanhoito sekä mehiläiset ovat nykyisin tilan toiminnan keskiössä. Peltojen kukkakaistat, vesilintuja kuhisevat kosteikot, lehmät ja lampaat laitumella, oma METSO-suojelualue sekä riistaystävällisesti hoidetut metsät ovat kansainvälisen Wildlife Estate -tunnuksen arvoinen kokonaisuus. Pienikin tila voi tehdä paljon luonnon vuoksi!  Avoimet maatilat –päivänä tilan tuotteita myynnissä piharakennuksessa: vastalingottua hunajaa, mehiläisvahatuotteita ja luonnonkosmetiikkaa sekä kahvia & pientä purtavaa. Lapsille paljon mukavaa tekemistä. Pihapiiristä löytyy mm. keinuja, kepparirata ja kotieläimiä!

Hämeenlinnan Luolajassa sijaitseva, Markku Seppälän omistama ja ylläpitämä, yksityinen Luolajan maatalousmuseo avaa ovensa yleisölle Avoimet maatilat -päivänä 9.7. klo 11-16 ja muina aikoina tilauksesta. Museolla voit tutustua varsin monenlaisiin vanhoihin työkaluihin, työkoneisiin, traktoreihin ja puimureihin. Esineistöä on alettu kerätä jo vuodesta 1963 lähtien, ja varsinainen museo on perustettu vuonna 1996. Museon kokoelma käsittää noin 2000 erilaista maatalouteen liittyvää esinettä. Tarkoituksena on ollut kerätä lähinnä Luolajassa käytössä olleita tavaroita.

Janakkala

Tervakoskelaisen Mattilan tilan päätuotantosuunta on lypsykarjatalous. Metsätalous ja kasvinviljely ovat myös merkittäviä tekijöitä tilan tuotannossa. Tilan työt tehdään lähes yksinomaan perheen omin voimin. Urakoitsijoita käytetään joissain erikoistehtävissä. Tilalla viljellään eläinten rehut (nurmi, maissi, viljat). Lisäksi viljaa tuotetaan siemeneksi ja öljykasveja myyntiin. Avoimet maatilat –päivänä pääset näkemään lehmiä lypsykarjapihaton auki olevista ikkunoista ja navetan sisällä olevalta katseluparvelta. Pihalla on myös nähtävissä vasikoita aitauksessa sekä kasvinviljelyssä käytettävä konekanta. Lapsille erilaisia pihapelejä kuten polkutraktorilla ajoa ja nännikumin heittoa. Tilaisuudessa mukana Hämeenlinnan Osuusmeijeri ja muita yhteistyökumppaneita muun muassa paistamassa ja tarjoamassa vierailijoille makkaraa.

Hakolan Marjatila Janakkalassa on pieni talo preerialla, jossa viljellään luomumarjoja, luomuviljoja ja luomuyrttejä sekä jatkojalostetaan. Tilalla laiduntavat mehiläiset, kiuruvetiset maatiaiskanat ja Ahvenanmaan lampaat. Kahvila ja puoti palvelevat tuorein tilalla tehdyin leivonnaisin ja oman tilan tuottein ja maalaismaisemin. Avoimet maatilat päivänä Hakolan marjatilalla tutustumiskierroksia luomumarjan ja viljan viljelyyn sekä mehiläistarhaukseen. Pääset myös maistelemaan maistiaisia . Oletko koskaan maistanut mm. voikukkakahvia, villiyrttipiirakkaa tai ruususiirappia?

IsoHiiden Kartano on Suomen vanhimpia itsepoimintatiloja, jossa keräät niin mansikat, vadelmat, pensasmustikat ja mustaherukat.  Janakkalassa, Turengin tuntumassa sijaitsevalle marjatilallemme on helppo saapua ja täällä opastamme ensikertalaiset poiminnan alkuun. Meiltä voit ostaa valmiiksi poimittuja marjoja tai marjoista tehtyjä juomia. Voit tilata tuotteitamme myös ennakkoon. Kahvilassamme tankkaat ennen poimintaurakkaa tai levähdät sen jälkeen. Marjatila toivottaa tervetulleeksi myös pienet lapset, joille olemme varanneet viihtyisän leikkipaikan ja maatilan kotieläimiä ihasteltavaksi.

Kiipulan Miinantori sijaitsee keskeisellä paikalla Kiipulantien varressa Janakkalassa, uudessa Nurmela-rakennuksessa. Miinantorilta löydät puutarhan sesongin tuoreet tuotteet: kukat, kasvihuonevihannekset sekä avomaan luomuvihannekset. Kahvilassa on tarjolla kahvia ja virvoitusjuomia, makeita ja suolaisia leivonnaisia sekä kevytlounasta ja jäätelöä. Miinantorin kahvilan yhteydessä toimii myös pieni kotieläinsuoja, jonne näkee kahvilan puolelta ikkunan lävitse. Ennestään tutut kanit, kanat ja viiriäiset ovat saaneet seurakseen riikinkukkoja, joita voi tulla ihastelemaan Miinantorin ikkunasta aukioloaikoina. Kesällä eläimet nähtävissä ulkotiloissa.