Nuoren ruuantuottajan pohdintoja Hämeestä
Minua pyydettiin kirjoittamaan teille, miten näen maatilallisena tämän hetkisen tilanteen, jossa meistä kaikki miettivät omaa elämää, pohtivat läheistensä asioita, luotsaavat kotona opettajina ja koittavat samaan aikaan pysyä mukana työelämässä. Ei helppoa, ei varmasti kellekään.
Olen Susanna Valtonen ja asustan virallisesti avopuolisoni Oton kanssa Hattulassa. Me alettiin viime vuonna maaviljelijöiksi Hämeenlinnaan Oton kotitilan yhteyteen ostamalla ja vuokraamalla peltoa sekä ostamalla ensimmäiset hiehot emolehmiksi tilallemme. Nyt Hirvilammen luomu -nimisellä tilallamme on ensimmäinen poikimakausi käynnissä. Maatalouden yleisen kannattavuuden vuoksi, me molemmat työskentelemme myös tilamme ulkopuolella, jotta saamme sen näkkileipämme päälle voita. Meidän haaveenamme kuitenkin on, että jonain päivänä voimme herätä yhteiseen arkeen, lukea aamulehdet yhdessä kahvikupin ääressä ja lähteä päivän askareisiin. Aika näyttää, miten meidän käy.
Tällä hetkellä jylläävä koronavirus tuo vahvasti mieleeni tilanteen lapsuudestani naapurin navetassa. Silloin päätin, että minusta tulee jonain päivänä viljelijä. Että haluan tuottaa ruokaa suomalaisille ihmisille. Monella muullakin on selkeästi ollut sama fiilis, kun katsoo Suomen omavaraisuusastetta ruoantuotannossa. Se on maailman kärkilukuja ollessaan noin kahdeksankymmentä prosenttia. Tuo luku tuo minulle ammattiylpeyden tunteen, kun mietin kaikkia niitä viljelijöitä ja tulevia viljelijöitä, joihin olen saanut tutustua. He ovat huikeita tyyppejä, joiden kanssa minä saan olla varmistamassa puhtaan kotimaisen ruoantuottamista ja riittämistä teille kuluttajille.
Seuraan vahvasti arjessani keskustelua ja pidän vahvasti erilaisten ihmisten kanssa keskustelusta. Muistan kun viime eduskuntavaaleissakin osa tämän hetkisistä päättäjistämme oli valmis ulkoistamaan ruoantuotantoa ja vähentämään maataloustukia. Se sai minut pohtimaan vahvasti, mitä tällainen henkilö syö normiarjessaan ja entä jonkin mahdollisen kriisin koittaessa. Nyt odottamaton kriisi koitti ja me ollaan täällä Suomessa vasta rappusten ensimmäisellä askelmalla, kun ylös asti pitäisi jaksaa. Minun ajatukseni on, että tuetaan toisiamme, vaikeita ja vielä vaikeampia hetkiä tulee varmasti, mutta positiivisuudella me päästään eteenpäin.
Niin meillä kuin muillakin maatiloilla pyritään tällä hetkellä turvaamaan omaa tuotantoa ja seuraavaa kasvukautta. Hankitaan tuotantopanoksia, selvitetään lomituskuvioita ja yritetään pysyä terveenä, jottei kohta alkava kylvökausi vaarannu. Työvoimapula maataloudessa on suurin uhkatekijämme tällä hetkellä niin meillä Suomessa kuin globaalistikin. Suomessa työskentelee vuosittain noin 16 000 kausityöntekijää, jotka ovat pääosin erilaisilla marja- ja vihannestiloilla. Nyt pohditaan ratkaisuja näiden Suomeen saamiseksi ja suomalaisten lomautettujen työllistämiseksi tiloille. Tämä tilanne saa minut todella mietteliääksi, kun samaan aikaan maailmalta vyöryy pikkuhiljaa uutisia, että jotkin maat ovat alkaneet rajoittaa ruoanvientiään. Jos liike vahvistuu, tämä näkyy suomalaisessa ruokakaupassa lähinnä joidenkin yksittäisten tuotteiden puutteena. Ruoanpuutetta Suomessa tuskin kuitenkaan tullaan näkemään, sillä meillä on vahvan maatalouden lisäksi vanha kotimainen ruoanjalostus- ja kuljetusketju, jossa on useita toimijoita. Myöskään hamstrauksesta kuuluisa vessapaperimme ei tule loppumaan, kun me Suomessa olemme hyvin metsävoittoinen maa.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Kun kaksiviikkoa sitten aloin pohtimaan ensin, mitä kaikkea menetin, olisin voinut jatkaa listaani harrastuksistani, lounasseurastani ja maksetuista treeneistä yms. loputtomiin. Pidin surkuttelua menetetyistä jutuista kuten reilistä, triathlonkisoista, avoimista maatilapäivistä ja muusta hauskasta turhana, jos vain voisin itse pysyä terveenä. Tilalle sain enemmän aikaa puolisoni ja koirieni kanssa, mahdollisuuden kehittää uusia harrastuksia, mahdollisuuden olla enemmän navetalla, aloittaa vihdoin meidän arjestamme, ajankohtaisista asioista ja ruoasta tubettamisen, kasvattaa omat taimet kasvimaalle ja hankkia kesäkanoja. Tämän hetkisellä menolla, puhelinoperaattorini varmaakin katuu rajatonta sopimusta puheluissa, joudun ostamaan kesäksi uudet lenkkarit ja toinen villapaitani valmistuu ennen syksyä.
Kuvasin teille tähän minun ”peruspäiväni”, jossa käsittelen lisää ajatuksiani, otan teidät mukaan navetalle sekä kerron teille lisää maataloudesta. Näillä saatesanoilla kannustan kaikkia ostamaan kaupasta kotimaisia tuotteita, pysymään poissa ihmisten ilmoilta ja huolehtimaan läheisistään. 😊