Pelloilta uusia tuotteita-Hiilestä kiinni aamukahvit
Hiilestä kiinni -aamukahviwebinaari – Pelloilta uusia tuotteita
Torstaina 12.5.2022 klo 8.30-10.30
Kasvinviljely ja kasvinjalostus ovat avainasemassa niin ilmastonmuutoksen hillinnässä kuin siihen sopeutumisessakin. Uudet disruptiiviset tekniikat, kuten vertikaaliviljely, voivat tulevaisuudessa vähentää ruuantuotannon kasvihuonekaasupäästöjä ja vapauttaa ruuantuotantoon käytettävää pinta-alaa ennallistettavaksi tai esimerkiksi metsittämiseen.
Kasvinjalostuksen avulla voidaan puolestaan lisätä satoja ja kehittää muuttuviin ympäristöoloihin sopeutuneita uusia lajikkeita. Kestävästi tuotettujen peltokasvien jalostusmahdollisuuksien laajentaminen puolestaan avaa tuottajille uusia mahdollisuuksia ja markkinoita sekä auttaa korvaamaan ilmaston ja muun kestävän kehityksen kannalta kyseenalaisia tuotteita.
Osana hallitusohjelman mukaista maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta maa- ja metsätalousministeriö järjestää aamukahviwebinaarin, jossa syvennytään uusiin kasvintuotantotekniikoihin ja jatkojalostusmahdollisuuksiin. Tilaisuuden tarkoituksena on tuoda esille sekä uusinta tutkimustietoa että käytännön sovelluksia.
Ohjelma:
8.30 Avauspuheenvuoro, Hanna Mattila, maa- ja metsätalousministeriö
8.35 Keynote speech: Danish success story of making new sustainable products from grass, Erik C. Wormslev, Business Development Director for Innovation, Climate Change and Energy, NIRAS, Denmark
9.00 Comment: Prospects of Green Biorefineries in Finland, Marketta Rinne, research professor, Natural Resources Institute Finland (LUKE)
9.10 Uudet materiaalit kuitukankaisiin, Markku Koivisto, johtaja, Suominen Oy
9.25 Pellolta paitaan, Pirjo Kääriäinen, Associate Professor in Design and Materialities, Aalto-yliopisto
9.40 Rikasta ravintoa hiilinielusta – kasviproteiinipaletti monipuolistuu, Satu Pura, markkinointipäällikkö, Trans Farm Oy
9.55 Kosteikkoviljelyllä kestäviä mahdollisuuksia, Hanna Kekkonen, tutkija, Luonnonvarakeskus (LUKE)
10.10 Kestävien tuotteiden mahdollisuudet ilmasto- ja luontokriisin ratkaisemisessa, Tuuli Kaskinen, toimitusjohtaja, Climate Leadership Coalition
10.25 Päätössanat, Anna Salminen, maa- ja metsätalousministeriö
10.30 Webinaari päättyy
Ilmoittaudu tilaisuuteen alla olevan linkin kautta 10.5.2022 mennessä.
Tilaisuus on kaksikielinen (suomi & englanti).
Paikka: Teams – osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille 11.5.
Tervetuloa!