Pekkolan Bäätelöä – totta kai!
Pekkolan tila

Pekkolan tilan kesän 2020 huippujuttu ja uutuustuote oli ehdottomasti Bäätelö, eli tutummin omasta lampaanmaidosta valmistettu jäätelö. Tätä vielä melko tuntematonta herkkua valmistettiin kesän 2020 sesonkiin nyt ensimmäistä kertaa, yhteistyössä Sarkasen tilan kanssa, ja se sai heti loistavan vastaanoton – eikä ihme, onhan Bäätelö pehmeän täyteläinen, ja se vie kielen kertakaikkisesti mennessään!

 

Ministä ja Sinistä, Pekkolan tilan ensimmäistä lemmikkisuomenlampaista vuonna 2006 se kaikki lähti. Ensin harrastuksena, myöhemmin työnä. Siri Taalasta, Pekkolan tilan emäntää oli lampaat kiehtoneet aina. Kun hän vuonna 2018 päätti astua maatalousyrittäjän saappaisiin miehensä Janin rinnalle, oli päätös uudesta lampolasta tehty. Ei kuitenkaan ajatuksena tuottaa pelkästään lampaan lihaa, vaan myös maitoa. Siri oli aina ollut kiinnostunut maidosta ja tämä oli Suomessakin vielä jotain uutta.

Maitolampaat muuttivat taloon

Suomenlampailla ei lypsy onnistunut, vaan piti keksiä jotain muuta. Ahvenanmaalta löydettiinkin viimeiset myynnissä olevat maitolampaat vuona 2018, jotka tuottavat varsinaista supermaitoa! Pari lasillista riittää kattamaan päivittäisen kalsiumin, B2-vitamiinin ja monien välttämättömien aminohappojen tarpeen. Lisäksi se sisältää enemmän proteiinia, magnesiumia, sinkkiä sekä A-, B-, D- ja E-vitamiinia kuin lehmän- tai vuohenmaito ja on usein hyvin siedetty.

Pekkolan tilalla tuotetaan lampaanmaitoa toisena tilana Suomessa. Mitään valmista ”sapluunaa” ei lampaanmaitotuotteille tai -tuotannolle ole, vaan paljon on jäänyt itselle pohdittavaa, opeteltavaa ja kehitettävää. Tämä jos mikä, on Siristä hienoa ja motivoivaa!

Siri Taalas lampaiden lypsyasemalla.

Uuden lampolan valmistuttua vuonna 2019 saatiin lampaanmaitotuotanto kunnolla käyntiin. Ensin piti kuitenkin löytää sopivat laitteet lypsylle, joita toki Keski-Euroopassa myydään paljon, mutta Suomessa niistä ei ymmärretä oikein vielä mitään. Lopulta lampaille sopivat parret ja lypsimet lypsyasemaa varten löydettiin, ja tuotanto voitiin aloittaa. Tällöin myös Bäätelön kehittäminen ja tuotanto saatiin kunnolla käyntiin.

Tilalle valmistuneen uuden lampolan myötä lampaiden määrä on jatkanut kasvuaan ja tällä hetkellä tilalla on noin 100 uuhta, joista noin 50 lammasta on lypsyssä kesän ja syksyn ajan. Talvella lammas saa olla joutilaana, seurustella pässien kanssa, syödä ja lihota. Keväällä ne karitsoivat, ja karitsat kasvata emän kanssa 6-8 viikkoa, jonka jälkeen ne vieroitetaan ja alkaa lypsykausi. Alkuun lypsykertoja on päivässä kaksi, ja syksyn tullen määrä vähenee yhteen, talvella ei lypsetä ollenkaan.

Pekkolan tilan lampaita laitumella.

Lampaanmaidosta Bäätelöä ja juustoa

Lampaiden lypsy ei ole mitään ”hitaiden hämäläisten” hommaa. Kun ovet lampolaan avataan, tulevat lampaat kauran toivossa reippaasti lypsypöydälle, jossa yhden lampaan lypsyaika saattaa olla vain 20-30 sekuntia. Yksi lammas tuottaa melko vähän maitoa, alle litrasta pariin-kolmeen litraan päivässä. Kun lypsy on valmis, siirtyvät edelliset pois ja uudet pääsevät tilalle. Alkuun lypsy oli hidasta ja aikaa 50 lampaan kanssa saattoi mennä jopa 2,5 tuntia, tässäkin ollaan onneksi jo kehitytty, ja lypsyajasta on saatu nipistettyä pois yli tunti.

Bäätelön lisäksi Pekkolan tilan lampaanmaidosta valmistuu herkullisia juustoja Herkkujuustolassa Sastamalassa ja Hidsbyn juustomeijerissä Sipoossa. Osa maidosta menee suoraan paikallisille ravintoloille. Kun lampaanmaito sopii runsaan proteiini- ja rasvapitoisuutensa vuoksi mahtavasti jäätelön raaka-aineeksi, on juuston tekeminen siitä taas täysin oma taiteen lajinsa. Tuotekehittely on tuottanut ammattilaisten toimesta tulosta, ja tilan lampaanmaidosta valmistetaan tänä päivänä pehmeän täyteläistä ja maukasta juustoa.

Tulevaisuudessa Pekkolan tilalla halutaan kehittää toimintaa vastuullisesti edelleen.

”Meille itsestään selvää on miettiä, että eläimillä on kaikki hyvin ja mitkä ovat toimintamme ympäristövaikutukset. Meillä lampaat syövät omaa kauraa ja laidunruohoa, toiminta on pienimutoista ja siksi maito on myös hieman arvokkaampaa. Jos emme voi toteuttaa itselle määriteltyjä arvoja, niin ei tehdä ollenkaan”, sanoo Siri Taalas Pekkolan tilalta.

Ensi kesänä sitä taas saa, nimittäin Bäätelöä! Tervetuloa ostoksille tilamyymälään, jossa myynnissä myös lampaan- ja karitsan lihaa, villalankaa ja taljoja. Tutustu Pekkolan tilan tarjontaan joko heidän omilla Facebook- tai kotisivuillaan.

Teksti: Karita Toivanen

Pekkolan tilan vanha päärakennus, jossa nykyisin asiakkaita palvelee pieni tilapuoti.